Julkisen talouden tasapaino toiselta nimeltään kestävyysvaje. Siinä on käsitepari, joita on helppo heitellä ja joilla on näppärä monenmoista perustella. Tasapaino on hyvä asia, vaje huono. Tasapainoa kannattaa siis tavoitella, vajetta välttää. Termien kylkeen on mukava heittää jokin numero 0:n ja 10:n väliltä. Tämä numero siis tarkoittaa summaa, jolla julkista taloutta pitäisi puhujan mielestä tasapainottaa. Mittayksikkönä tässä yleensä on miljardi (siis 1 000 000 000) euroa.
Mitä on julkisen talouden tasapaino? Tilastokeskus seuraa neljännesvuosittain (julkaisu) virallista julkisen talouden tasapainoa. Viimeisimmästä julkaisusta (4/2017) selviää, että julkinen talous nousi ylijäämäiseksi juuri vuoden 2017 lopulla. Tässä kohtaa moni hoksaa, että vuoden 2017 kokonaiskuva on edelleen alijjämäinen, ei suinkaan ylijäämäinen. Eurostatin räknäämien lukujen perusteella Sumen julkisen talouden alijäämä vuonna 2017 on 0,6 mrd euroa. Eurostat ja tilastokeskus tekevät tilastonsa samoilla menetelmillä, joten luvut ovat yhteenkäyviä. Viime vuoden lopulla saavutettu raja on kuitenkin sikäli merkittävä symbolinen kohta, että asian olisi luullut nousevan valtakunnan mediassa ykkösuutiseksi edes hetkellisesti. Hiljaista kuitenkin oli. Samoihin aikoihin hehkutettiin kyllä työllisyysasteen trendin nousua yli 70%:n rajan.
Mitä sitten on kestävyysvaje? Kestävyysvaje on hyvin läheinen termi edellä mainitulle. Erona on käytännössä vain, että kestävyysvaje on pitkän aikavälin julkisen talouden tasapainon ennuste. Voidaan esim. sanoa, että vuonna 2030 julkinen talous on 5 (tai 10) miljardia euroa alijäämäinen ja tällä stetson-tekniikalla pyöräytetyllä numerolla voidaan pelotella nykyhetken kansalaisia.
Tämä käsitekikkailusta.
Vaikka julkinen talous on ainakin hetkellisesti noussut ylijäämäiseksi, ei valtion velkaantuminen kuitenkaan ole loppumassa. Tässä piilee myös koko homman pihvi: Suomessa tuijotetaan usein vain kahta julkisen talouden mittaria (valtion yli-/alijäämää ja julkisen talouden bruttovelkaantumista), mutta kokonaisuudesta ei ole kiinnostunut juuri kukaan. Tarkemmalla syynäyksellä kun selviää, että ylijäämä johtuu pelkästää sosiaaliturvarahstojen vankasti ylijäämäisenä (joskin laskevana) pysyneestä tasosta. Sosiaaliturvarahastot tai tuttavallisemmin eläkerahastot ovat keränneet vuodesta toiseen veroluonteisia maksuja, joilla näiden rahastojen kokoa on pidetty yllä huonoista taloudellisista vuosista huolimatta. Valtio ja kunnat ovat olleet samaan aikaan alijäämäisiä, joskin kunnat ovat taas 2017 ponnistaneet ylijäämäisiksi.
Onko tässä ongelmaa? Eikö ole hyvä, että eläkkeitä varten on kuvetta jemmassa ja talouden tyrskyt eivät uhkaa senioriemme toimeentuloa? Toki asia on näinkin. Yhden sosiaalietuuden tuijottaminen johtaa kuitenkin helposti harhaan. On hyvin ongelmallista, jos turvaamme yhden etuuden maksun ajasta ikuisuuteen (peräti perustuslain takaamaan omaisuuden suojaan vedoten!) samaan aikaan kun kaikista muista etuisuukista joudutaan leikkaamaan. Missä vaiheessa olemme kansallisesti päättäneet, että eläkkeet ovat pyhiä, mutta mm. koulutus, varhaiskasvatus, toimeentulotuki, työttömyyskorvaukset tai lääkekorvaukset eivät ole? Emmekö veronmaksajina maksa kaikkia etuuksia yhtäläisesti veroluonteisilla maksuillamme ja voisi veronmaksajina päättää, että etuuksien välisiä painotuksia voidaan muuttaa?
Mikä on siis vaihtoehto? Kun katsomme ylle linkitetyn Tilastokeskuksen julkaisun kuviota, voimme tehdä pienen ajatusleikin: Jos osa kerätyistä eläkemaksuista olisikin jätetty keräämättä ja vastaava määrä olisi kerätty veroina valtiolle, olisimme nyt kokonaisuudessaan täysin samassa tilanteessa, mutta eläkerahastot olisivat esim. 20 miljardia pienempiä ja vastaavasti valtionvelka olisi saman 20 miljardia pienempi. Toki jokainen vähänkään sijoitusmarkkinaa seuraava voi todeta, että 20 miljardia on tuottanut eläkerahastojen sijoittamana markkinoilla paljon enemmän kuin valtio on samaan aikaan korkoina maksanut samasta summasta. Tämäkin on otta, mutta mikään ei periaatteessa estä myös valtiota toimimasta sijoittana ja saamasta tuottoja tätä kautta. Toki oikeisto tätä vastusta syvästi, koska tuottavan omaisuuden omistaminen tuo valtiolle tuloja, jonka joku kapitalisti olisi mieluiten saanut itselleen. (Huom. tämä viimeinen lause oli HAUSKA vitsi. Periaate on kuitenkin tämä.)
Mitäs iloa tästä sitten olisi? Järjestelystä olisi se ilo, että tässä kohtaa voisimme valtionvelasta riehaantuville näyttää helpommin, että Suomen julkinen talous ei ole kärsinyt erityisen suuria kolhuja viimeisen kymmenen vuoden talousmyrskystä huolimatta. Valtionvelka olisi kasvanut, mutta ei niin paljon kuin toteutuneessa tilanteessa ja valtiontalouden tasapaino voisi tällä hetkellä olla siinä määrin lähellä, että suuria leikkauksia julkisiin palveluihin ja etuuksiin olisi ollut perusteita tehdä paljon vähemmän.
Viimeisenä joku varmasti kysyy, että entäs ne eläkket? Eikö eläkemaksut ole laskettu sellaisiksi, että ne pitkällä aikavälillä kattavat eläkevastuut? Kyllä, näin on. Ratkaisuni on kuitenkin yksikertainen: leikataan niitä työeläkkeitä. Otetaan hyvätuloiset eläkeläiset mukaan taloustalkoisiin. Ensimmäinen askel voisi olla eläkekatto, esim. 10 000 euroa/kk, mutta pidemmällä aikavälillä sen voisi laskea vaikkapa 5000 euroon.
Miksi eläkkeitä on vaikea laskea? Ensinnäkin täytyy erottaa toisistaan työeläkkeet ja muut eläkkeet. Merkittävin peruste on se, että työeläke on ainoa suurituloisia merkittävästi hyödyttävä sosiaalietuus. Suurimmat työeläkkeet ovat Suomessa miljoonia euroja kuukaudessa, samaan aikaan kun pienituloisimmat joutuvat kituuttamaan 775,27 euron takuueläkkeellä. Eläkekeskustelua ei voida järkevästi käydä, koska sitä ei haluta käydä. Suurituloisilla on eniten hävittävää, mutta työeläkkeitä puolustavat kuitenkin kärkkäimmin juuri pienituloiset. Tämä on hyvin erikoista huomioiden, että helpoin tapa turvata matalat työeläkkeet on leikata suurimpia. Tuskin kukaan eläkeläinenkään haluaa tuhota nuorten toimeentuloa ja vastaavia tulevia eläkkeitä tukemalla järjestelmää, joka tukee kaikkien parhaiten suurituloisia, ei suinkaan pienituloisia. Takuueläkkeitä vartenhan ei edes rahastoa ole kerätty, vaan ne maksetaan suoraan vuosittaisesta valtion talousarviosta, ne ovat poliitikkojen armoilla siinä kuin mitkä tahansa muutkin valtion maksamat etuudet.
Voitaisiinko eläkekeskusteluun nyt viimein lähteä? Uskaltaisiko joku eläkeläinen nostaa kissan pöydälle? Kolmekymppisen nuoren huutelu kun tuomitaan nykyään herkästi sukupolvisodaksi.
Mitä on julkisen talouden tasapaino? Tilastokeskus seuraa neljännesvuosittain (julkaisu) virallista julkisen talouden tasapainoa. Viimeisimmästä julkaisusta (4/2017) selviää, että julkinen talous nousi ylijäämäiseksi juuri vuoden 2017 lopulla. Tässä kohtaa moni hoksaa, että vuoden 2017 kokonaiskuva on edelleen alijjämäinen, ei suinkaan ylijäämäinen. Eurostatin räknäämien lukujen perusteella Sumen julkisen talouden alijäämä vuonna 2017 on 0,6 mrd euroa. Eurostat ja tilastokeskus tekevät tilastonsa samoilla menetelmillä, joten luvut ovat yhteenkäyviä. Viime vuoden lopulla saavutettu raja on kuitenkin sikäli merkittävä symbolinen kohta, että asian olisi luullut nousevan valtakunnan mediassa ykkösuutiseksi edes hetkellisesti. Hiljaista kuitenkin oli. Samoihin aikoihin hehkutettiin kyllä työllisyysasteen trendin nousua yli 70%:n rajan.
Mitä sitten on kestävyysvaje? Kestävyysvaje on hyvin läheinen termi edellä mainitulle. Erona on käytännössä vain, että kestävyysvaje on pitkän aikavälin julkisen talouden tasapainon ennuste. Voidaan esim. sanoa, että vuonna 2030 julkinen talous on 5 (tai 10) miljardia euroa alijäämäinen ja tällä stetson-tekniikalla pyöräytetyllä numerolla voidaan pelotella nykyhetken kansalaisia.
Tämä käsitekikkailusta.
Vaikka julkinen talous on ainakin hetkellisesti noussut ylijäämäiseksi, ei valtion velkaantuminen kuitenkaan ole loppumassa. Tässä piilee myös koko homman pihvi: Suomessa tuijotetaan usein vain kahta julkisen talouden mittaria (valtion yli-/alijäämää ja julkisen talouden bruttovelkaantumista), mutta kokonaisuudesta ei ole kiinnostunut juuri kukaan. Tarkemmalla syynäyksellä kun selviää, että ylijäämä johtuu pelkästää sosiaaliturvarahstojen vankasti ylijäämäisenä (joskin laskevana) pysyneestä tasosta. Sosiaaliturvarahastot tai tuttavallisemmin eläkerahastot ovat keränneet vuodesta toiseen veroluonteisia maksuja, joilla näiden rahastojen kokoa on pidetty yllä huonoista taloudellisista vuosista huolimatta. Valtio ja kunnat ovat olleet samaan aikaan alijäämäisiä, joskin kunnat ovat taas 2017 ponnistaneet ylijäämäisiksi.
Onko tässä ongelmaa? Eikö ole hyvä, että eläkkeitä varten on kuvetta jemmassa ja talouden tyrskyt eivät uhkaa senioriemme toimeentuloa? Toki asia on näinkin. Yhden sosiaalietuuden tuijottaminen johtaa kuitenkin helposti harhaan. On hyvin ongelmallista, jos turvaamme yhden etuuden maksun ajasta ikuisuuteen (peräti perustuslain takaamaan omaisuuden suojaan vedoten!) samaan aikaan kun kaikista muista etuisuukista joudutaan leikkaamaan. Missä vaiheessa olemme kansallisesti päättäneet, että eläkkeet ovat pyhiä, mutta mm. koulutus, varhaiskasvatus, toimeentulotuki, työttömyyskorvaukset tai lääkekorvaukset eivät ole? Emmekö veronmaksajina maksa kaikkia etuuksia yhtäläisesti veroluonteisilla maksuillamme ja voisi veronmaksajina päättää, että etuuksien välisiä painotuksia voidaan muuttaa?
Mikä on siis vaihtoehto? Kun katsomme ylle linkitetyn Tilastokeskuksen julkaisun kuviota, voimme tehdä pienen ajatusleikin: Jos osa kerätyistä eläkemaksuista olisikin jätetty keräämättä ja vastaava määrä olisi kerätty veroina valtiolle, olisimme nyt kokonaisuudessaan täysin samassa tilanteessa, mutta eläkerahastot olisivat esim. 20 miljardia pienempiä ja vastaavasti valtionvelka olisi saman 20 miljardia pienempi. Toki jokainen vähänkään sijoitusmarkkinaa seuraava voi todeta, että 20 miljardia on tuottanut eläkerahastojen sijoittamana markkinoilla paljon enemmän kuin valtio on samaan aikaan korkoina maksanut samasta summasta. Tämäkin on otta, mutta mikään ei periaatteessa estä myös valtiota toimimasta sijoittana ja saamasta tuottoja tätä kautta. Toki oikeisto tätä vastusta syvästi, koska tuottavan omaisuuden omistaminen tuo valtiolle tuloja, jonka joku kapitalisti olisi mieluiten saanut itselleen. (Huom. tämä viimeinen lause oli HAUSKA vitsi. Periaate on kuitenkin tämä.)
Mitäs iloa tästä sitten olisi? Järjestelystä olisi se ilo, että tässä kohtaa voisimme valtionvelasta riehaantuville näyttää helpommin, että Suomen julkinen talous ei ole kärsinyt erityisen suuria kolhuja viimeisen kymmenen vuoden talousmyrskystä huolimatta. Valtionvelka olisi kasvanut, mutta ei niin paljon kuin toteutuneessa tilanteessa ja valtiontalouden tasapaino voisi tällä hetkellä olla siinä määrin lähellä, että suuria leikkauksia julkisiin palveluihin ja etuuksiin olisi ollut perusteita tehdä paljon vähemmän.
Viimeisenä joku varmasti kysyy, että entäs ne eläkket? Eikö eläkemaksut ole laskettu sellaisiksi, että ne pitkällä aikavälillä kattavat eläkevastuut? Kyllä, näin on. Ratkaisuni on kuitenkin yksikertainen: leikataan niitä työeläkkeitä. Otetaan hyvätuloiset eläkeläiset mukaan taloustalkoisiin. Ensimmäinen askel voisi olla eläkekatto, esim. 10 000 euroa/kk, mutta pidemmällä aikavälillä sen voisi laskea vaikkapa 5000 euroon.
Miksi eläkkeitä on vaikea laskea? Ensinnäkin täytyy erottaa toisistaan työeläkkeet ja muut eläkkeet. Merkittävin peruste on se, että työeläke on ainoa suurituloisia merkittävästi hyödyttävä sosiaalietuus. Suurimmat työeläkkeet ovat Suomessa miljoonia euroja kuukaudessa, samaan aikaan kun pienituloisimmat joutuvat kituuttamaan 775,27 euron takuueläkkeellä. Eläkekeskustelua ei voida järkevästi käydä, koska sitä ei haluta käydä. Suurituloisilla on eniten hävittävää, mutta työeläkkeitä puolustavat kuitenkin kärkkäimmin juuri pienituloiset. Tämä on hyvin erikoista huomioiden, että helpoin tapa turvata matalat työeläkkeet on leikata suurimpia. Tuskin kukaan eläkeläinenkään haluaa tuhota nuorten toimeentuloa ja vastaavia tulevia eläkkeitä tukemalla järjestelmää, joka tukee kaikkien parhaiten suurituloisia, ei suinkaan pienituloisia. Takuueläkkeitä vartenhan ei edes rahastoa ole kerätty, vaan ne maksetaan suoraan vuosittaisesta valtion talousarviosta, ne ovat poliitikkojen armoilla siinä kuin mitkä tahansa muutkin valtion maksamat etuudet.
Voitaisiinko eläkekeskusteluun nyt viimein lähteä? Uskaltaisiko joku eläkeläinen nostaa kissan pöydälle? Kolmekymppisen nuoren huutelu kun tuomitaan nykyään herkästi sukupolvisodaksi.
Kommentit
Lähetä kommentti