Maakunnat kunnan tuloveron piiriin?

HUOM! Tämä teksti on julkaistu alunperin 11.12.2016. Tekstiin on 5.4.2018 tehty joitain tarkennuksia ja korjattu stilistisiä virheitä.

Yksi maakuntauudistuksen keskeisiä haasteita ovat verotukseen tulevat muutokset. Kunnat ovat perinteisesti rahoittaneet toiminnastaan valtaosan kunnan tuloveroa perimällä. Veron taso vaihtelee manner-Suomessa vuonna 2016 välillä 16,50-22,75 %. Maakuntauudistuksen yhteydessä julkisia tuloja järjestellään uudelleen siten, että kuntien saama osuus tuloista (veroa ja valtionosuutta) pienenee ja vastaava osuus siirretään maakunnille. 

Tähän mennessä esillä olleista ratkaisuista todennäköisin lienee malli, jossa kuntien tuloveroprosentteja alennetaan lailla ja valtion tuloverotusta kiristetään vastaavasti niin että kokonaisveroaste ei nouse. Lisäksi kunnille asetettaisiin poikkeuslailla määräaikainen katto tuloveroprosenttien nostamiselle. Tässä mallissa maakunnille ei tulisi omaa verotusoikeutta vaan sekä suurin osa tehtävistä että kaikki rahoitus tulisi suoraan valtiolta. Itsehallintoa ja vastuuta toiminnan organisoinnista kokonaisedullisesti parhaalla mahdollisella tavalla ei tässä mallissa ole nimeksikään. Maakunta jää valtion pitkäksi kädeksi. Valta sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista siirtyy paikallistasolta valtiotasolle, mikä lieneekin ollut esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön sekä valtiovarainministeriön tavoite jo pitkään. Kyläpäälliköt ja –poliitikot kun eivät ole valtion silmissä ruohonjuuritason palveluiden ja paikallisen itsehallinnon takuumiehiä (kuten kunnissa mielellään ajatellaan) vaan omaa napaansa tuijottavia raharohmuja (kuten ministeriöissä mielellään ajatellaan).

Esitän tässä kuitenkin verotukseen vaihtoehdon, joka olisi sekä nykytilanteeseen nähden yksinkertainen ja veronmaksajalle selkeä. Ehdotan, että suuren veroremontin sijaan osa kunnan tuloverosta ohjataan maakunnille pitäen vero edelleen nykyisenkaltaisena. Mallissani toimintaansa aloittava maakunta esittäisi prosenttiosuutta, joka maakunnan kuntien tuloverosta pitäisi siirtää maakunnan verotuloihin. Valtio arvioisi ja vertailisi maakuntien ehdotuksia ja päättäisi lakimuotoisesti, jokaisen maakunnan saaman osuuden kuntien tuloverosta. Määrä voisi olla esimerkiksi luokkaa 10-13 prosenttiyksikköä maakunnittain.

Teknisenä järjestelynä voisi olla esimerkiksi seuraava: esimerkkimaakunnan kuntien tuloverosta siirretään 12 prosenttiyksikköä maakunnan tuloveroon. Kansalainen maksaa edelleen yhtä kunnan tuloveroa, mutta esimerkiksi kunnassa, jossa tulovero on 20% jakautuisi vero saajien (kunta/maakunta) kesken suhteessa 8/12. Kunnan tuloveroprosentti olisi edelleen sama 20 kuin aiemminkin, mutta verohallinto jakaisi sen edellä mainituissa suhteissa kunnalle ja maakunnalle. Molemmilla saajilla olisi mahdollisuus korottaa veroa tarpeensa mukaan. Esim. kunnan päättämä 0,25%:n korotus ja maakunnan päättämä 0,25%:n korotus tarkoittaisi tämän kunnan asukkaiden osalta 0,5%:n korotusta. Sen sijaan saman maakunnan kunnasa, jossa veroa ei korotettaisi, kuntalainen maksaisi lisää veroa ainoastaan tuon maakunnan päättämän 0,25%.

Olisiko tässä valmiina helvetinkone, joka jauhaisi jatkuvia veronkorotuksia? Vastaus tähän riippuu tietysti  siitä, kuinka paljon valittuihin päättääjiin voi luottaa. Oma näkemykseni on, että alttius veronkorotuksiin ei poikkeaisi nykykunnista.

Verotuksellisesti vero olisi tulevaisuudessa tehtävään verojen eriyttämiseen asti yksi vero, josta tehtäisiin kaikki nykyiset vähennykset. Manner-Suomen kuntien efektiiviset tuloveroprosentit vaihtelivat kunnittain vuonna 2015 välillä 11,66-16,66 %. Maakunnan ja kunnan saamien osuuksien jako tapahtuisi edellä kuvatuin osuuksin tästä nettomääräisestä verosta. 

Tässä mallissa muu verotus (kiinteistövero, yhteisöveron jako-osuudet) jäisivät ennalleen, mutta etenkin yhteisöveron jyvittäminen ainakin osittain myös maakunnalle olisi mielestäni jossain määrin perusteltua.

Mikäli sote- ja maakuntauudistus kuitenkin vähentää kustannusten nousupaineita ja helpottaa kaikkien kuntien taloutta, ovat kustannukset ja siten veronkorotuksetkin entistä ennakoitavampia maakunnissa ja kunnissa. Lisäksi erityisesti kuntien taloudellisten vaikeuksien hoitamiseen olisi edelleen mahdollisuus tehdä tarvittaessa valtion määräämiä pakkoliitoksia. Erityisen heikkoon taloudelliseen asemaan joutuvan maakunnan asemaan olisi nykytiedoilla rakennettavissa maakunnissa sitä vastoin vaikea löytää yhtä suoraviivaisia keinoja. Maakuntien yhdistämine kun on aivan toisen luoka operaatio kuin muutaman kunnan niputtaminen yhteen.