Suomessa kulutetaan vuosittain luullista lihaa yhteensä n.
80 kg per henkilö. Luku on kasvanut tasaisesti ja oli vuonna 2015 (79,6 kg)
lähes kaksinkertainen vuoden 1970 (44,2 kg) tilanteeseen nähden. Kun
tarkastellaan syödyn lihan rakennetta vuonna 2015, havaitaan, että noin puolet
syödystä lihasta on sikaa (35,1 kg), toisena tulee siipikarja (21,6 kg) ja
kolmantena nauta (19,2 kg). Keskiverto suomalainen siis syö reilun kilon
sikanautaa viikossa ja 400 grammaa broileria päälle. Muuta lihaa ja elimiä
syödään 3,5 kg per henkilö eli alle 100 grammaan viikossa. Kun otetaan
huomioon, että tilastointi tapahtuu luullisen lihan määränä, on luvusta
vähennettävä luun määrä, jonka yleensä lasketaan kattavan 20% kokonaismäärästä.
Lihan kulutus on siten edellä mainitun tarkastelun pohjalta seuraava: sikaa
28,1 kg, siipikarjaa 17,3 kg, nautaa 15,4 kg, muuta lihaa ja elimiä 2,8 kg;
yhteensä siis 63,7 kg vuodessa per henkilö.[i]
Keskimääräiset luvut ovat käteviä, mutta ne antavat
kuitenkin vääristyneen kuvan kokonaistilanteesta. Lihaa syö suomalaisista
korkeintaan kerran viikossa noin 18 prosenttia ja vastaavasti vähintään kaksi
kertaa viikossa 82 prosenttia. Päivittäin tai lähes päivittäin lihaa syö 41
prosenttia ja ei ollenkaan noin kuusi prosenttia suomalaisista. Tarkkoja lukuja
kulutuksen jakautumisesta ei ole saatavilla, mutta jos kulutusta painotetaan annettujen
vastausten perusteella, saadaan aikaan seuraava taulukko[ii]:
|
Selite (kyselyn mukaiset)
|
Osuus (kyselyyn vastanneet)
|
Paino (lihansyöntikertoja viikossa)
|
Määrä vuodessa / määrä viikossa (keskimääräisestä 63,7
kg:sta vuodessa)
|
|
Ei syö lihaa
|
6%
|
0
|
0 kg / 0 kg
|
|
Syö lihaa korkeintaan kerran viikossa (1 / viikko)
|
12%
|
1
|
16,7 kg / 0,32 kg
|
|
Syö lihaa useammin kuin kerran viikossa, mutta ei
päivittäin tai lähes päivittäin (2-4 / viikko)
|
41%
|
3
|
50,2 kg / 0,97 kg
|
|
Syö lihaa päivittäin tai lähes päivittäin (5-7 / viikko)
|
41%
|
6
|
100,3 kg / 1,93 kg
|
Taulukon perusteella 41% suomalaisista syö 65% lihasta ja määrällisesti yli puolitoistakertaisesti keskimääräiseen suomalaiseen verrattuna. Toisin
sanoen lihankulutus Suomessa jakaantuu hyvin paljon kuluttavaan ja hyvin vähän
tai kohtuullisesti kuluttavaan osaan.
Mikä tässä kaikessa sitten on ongelmana? Otsikko vihjaa,
että yhteiskunnan tulisi pyrkiä kohti tilaa, jossa lihaa ei kulutettaisi
lainkaan. Tämä on todellakin tämän kirjoituksen tarkoitus, mutta asiaa
realistisesti tarkasteltuna otsikko olisi soveliaampaa muuttaa muotoon ”Kohti
lihan kulutuksen vähentämistä”. Yhteiskunta, jossa lihaa ei kuluteta
ravinnoksi, voi ilman muuta olla mahdollinen, mutta kulttuurin hitaasta
muutoksesta johtuen siirtymän pituus voi olla 25-100 vuotta, riippuen siitä
mille tasolle lihankulutus haluttaisiin saada. Ilmiötä ei ole syytä myöskään
pohtia vain lihan kulutuksen kautta vaan laajemmin siirtymänä kohti vegaanista
yhteiskuntaa, jossa siis mikään osa ravinnosta ei olisi eläinperäistä. Keskityn
kuitenkin tässä lihan kulutuksen vähentämiseen, jossa lopullisena, pitkän
aikavälin tavoitteena on lihansyönnin loppuminen kokonaan.
Lihansyönti tai –kulutus on ymmärrettävä pitkänä ketjuna
erilaista toimintaa, jossa vain viimeinen vaihe on lopputuotteen syöminen.
Tuotanto alkaa eläinten rehun kasvattamisesta ja jalostamisesta, jatkuen
eläinten kasvattamiseen ja teurastamiseen, päättyen kaupan hyllyn kautta
kuluttajan ravinnoksi. Eläinten rehua tuotetaan Suomeenkin lähes maailman joka
kolkasta, mutta erityisesti tässä korostuu lähtöalueena Etelä-Amerikka ja
tuotteena soija. Suomeen tuodaan vuosittain kymmeniä miljoonia kiloja soijaa,
joista osa (alle 10 %) päätyy kaupan hyllylle ja siitä ihmisten ravinnoksi
suoraan. Suurempi osa (yli 90 %) päätyy eläinten rehuksi ja siten mutkan kautta
lihaa syövien ravinnoksi. Erona on vain se, että yhden lihakilon kasvattaminen
vaatii eläimestä riippuen muutamasta kilosta muutamaan kymmeneen kiloon rehua.
Eläimet syövät toki paljon muutakin kuin soijaa, mutta proteiinipitoisena
kasvina soija on yksi parhaista rehuista liha(s)massan kasvattamiseen. Soijaa
tuotetaan moninkertainen määrä verrattuna tilanteeseen, jossa sen tuotto
käytettäisiin suoraan ihmisravinnoksi.
Lihaeläinten rehun kasvattaminen on yksi merkittävimmistä
syistä esimerkiksi Amazonin alueen metsien hakkaamiseen maatalouden käyttöön.
Maatalouden päästöt koko ketjun mitalla ovat puolestaan yksi merkittävimmistä
kasvihuonekaasujen lähteistä. Siirtymällä kasvisruokavalioon edes osittain
maatalouden kasvituotantoa ja sen tarvitsemaa pinta-alaa olisi mahdollista
vähentää merkittävästi ja samalla vähentää ympäristöön joutuvia päästöjä.
Suomessa, maataloudessa ja jalostuksessa, lihatalous
työllistää vielä joitakin kymmeniä tuhansia, ehkä jopa satatuhatta, ihmisiä.
Lihansyönnin vähentäminen vaikuttaisi suoraan negatiivisesti näiden alojen työpaikkojen
määrään. Muutos kuitenkin loisi uusia työpaikkoja muualle. Maataloudessa
tuotantoa voisi siirtää lihaeläimistä kasvienkasvatukseen ja lihajalosuksen
sijaan yritystoimintaa ja työllisyyttä syntyisi kasvienjalostukseen erilaisiksi
elintarvikkeiksi. Toki tämä vaatisi kotimaisia yrityksiä sijoittamaan
tuotantoon kotimaassa sen sijaan että jalostus siirtyisi ulkomaille, josta
tuotaisiin valmiit elintarvikkeet Suomeen kulutettavaksi. Nettomuutos
kotimaassa jalostusarvolla tai työpaikoilla mitattuna olisi lopulta
todennäköisesti lähellä nollaa, ei hyötyjä muttei haittojakaan.
Lihan kuluttaminen eli syönti on ketjun näennäisesti
viimeinen lenkki. Lihan, ja erityisesti prosessoidun punaisen lihan, syönnillä
on kuitenkin terveyshaittoja, joita kasvisvoittoisella ruokavaliolla ei ole. Runsas
lihansyönti lisää diabeteksen, sydänsairauksien, suolisto- ja mahasyövän ja
aivohalvauksen riskiä. Tutkimusta lihansyönnin vaikutuksista terveyteen on
vielä niukasti, koska runsas lihansyönti, varsinkin pitkälle prosessoituina
jalosteina, on länsimaissakin verraten nuori ilmiö. Osa tutkijoista kuitenkin
vertaa lihansyöntiä vaarallisuudessa tupakointiin, joten vaarattomaksi
lihansyöntiä ei voi luonnehtia.[iii]
Olen yllä tuonut esiin syitä lopettaa tai ainakin vähentää
lihansyöntiä. Syyt vähentämiseen ovat monella tapaa kriittisiä. Esimerkiksi
Pariisin ilmastosopimuksen mukaisten velvoitteiden täyttäminen on huikea
ponnistus, jossa mitään keinoja ei tulisi jättää käyttämättä.
Miten lihan vähentämisen polulle sitten tulisi lähteä? Mitkä
olisivat helpoimmat askelet yhteiskunnalle kokonaisuutena ja yksilölle
ruokakaupassa tai lounaslinjastolla? Julkinen sektori, eli käytännössä kunnat, voi helpoiten vähentää
lihan kulutusta tuhansissa keittiöissään ympäri Suomea tuomalla aktiivisemmin
esiin kasvisruokia vaikkapa viikoittaisella kasvisruokapäivällä tai tuomalla
kaikkien koululaisten ja opiskelijoiden saataville muuten lihavaihtoehdon
rinnalle laadukasta, hyvin tehtyä kasvisruokaa. Terveystiedossa ja biologiassa
on mahdollista tuoda esiin liharuokaan liittyviä terveyshaittoja muiden
haitallisten elintapojen rinnalla. Yksilöiden kannalta helpoin tapa edistää
omaa ruokavaliota on jättää lihajalosteet kuten makkarat ja leikkeleet
ostamatta tai ainakin vähentää niiden kulutusta. Toinen hyvä vaihtoehto on
kokeilla tehdä omista arkiruoista kasvisversioita ja siten kokeilla, mikä
itselle toimii ja mikä ei. Ympäristön kannalta kaikkien kuluttajien lihan
vähentämisellä on positiivisia vaikutuksia. Terveysvaikutukset sen sijaan
korostuvat niillä, jotka syövät lihaa yli 500 grammaa viikossa. Mikäli lihasta luopuminen tuntuu liian suurelta askeleelta, on lihan korvaaminen esimerkiksi kalalla hyvä vaihtoehto tai väliporras. Nyrkkisääntönä
lihansyönnissä voi pitää puolta kiloa ja korkeintaan viittä lihapäivää
viikossa. Näiden rajojen alle tulisi mielestäni jokaisen pyrkiä.
[i]
Lihatiedotusyhdistys ry: http://www.lihatiedotus.fi/liha-tilastoissa/lihan-kulutus-suomessa.html
[ii]
Laskelma: aterioiden määrä viikossa: 0, 1, 3 tai 6 eli vuodessa 0, 52, 156 tai
312. Jaetaan väestö neljään joukkoon: 6%, 12%, 41% ja 41%, populaationa 5 487 302
asukasta. Lasketaan liha-aterioiden määrä näissä joukoissa: 0, 34240764, 350967836
ja 701935672 (yhteensä 1087144272). Jaetaan lihan kokonaiskulutusmäärä
kokonaisliha-aterioilla, saadaan lihamäärä per ateria (0,3215 kg). Kerrotaan
vuosittaisten liha-aterioiden määrä ryhmissä lihamäärällä per ateria, saadaan
taulukon määrät. Data perustuu Lihatiedotus ry:n teettämään kyselyyn lokakuussa
2015, johon vastasi 1024 yli 15-vuotiasta suomalaista.
[iii]
Duodecim Terveyskirjasto: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_teos=uut&p_artikkeli=uut15554
Kommentit
Lähetä kommentti