Inflaatiota hakemassa

Inflaatio on määritelmän mukaan hintatason yleistä nousua. Inflaatiota lasketaan erilaisilla mittareilla, jotka kaikki antavat hieman erilaisen kuvan ilmiöstä. Kuluttajalle inflaatio on selkeimmin ruokakorin, polttoaineiden tai vuokrien nousua. Harva sen sijaan mieltää palkkojen nousun taikka asuntojen, kullan tai osakkeiden hinnannousun inflaatioksi. Inflaatiolle toinen kuvaus on rahan arvon lasku. Saan taskussani olevalla setelillä tänään tietyn määrän asioita, mutta vuoden päästä saan samalla setelillä vähemmän asioita, periaatteessa siis näin. Inflaatio ei kuitenkaan kulje aina vain yhteen suuntaan. Vaikka hinnat kokonaisuutena nousisivatkin, on aina myös asioita joiden hinnat laskevat.

Inflaatiota pidetään yleensä haitallisena ilmiönä. Nopeaa inflaatiota pelätään ja sen haitallisuudesta on usein laaja yhteisymmärrys. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla ja pikemminkin tavallisen kansa pitäisi toivoa inflaatiota. Inflaatio kohtelee eri ihmisiä eri tavoin ja sillä olisi velkaantuneeseen talouteen hyvä vaikutus. Tarkastellaan ensin inflaation vaikutuksia erilaisiin ihmisryhmiin.

Inflaatiolta suojattuja ryhmiä ovat ainakin eläkeläiset, työttömät, sairaat ja viime vuoteen saakka myös opiskelijat. Nämä kaikki ryhmät ovat valtion kustantamia etuuksia nauttivia ja etuuksien kehitys perustuu kuluttajahintojen muutokseen eli inflaatioon/deflaatioon. Inflaation voidaan sanoa kohtelevan näitä ryhmiä neutraalisti, koska nousevat hinnat kompensoidaan heille täysimääräisinä. Palkansaajien kannalta oleelliseksi kysymykseksi muodostuu palkkainflaation ja kuluttajahintainflaation suhde. Yksinkertaisesti, jos inflaatio on koko taloudessa vaikuttava ilmiö, nousevat myös palkat. Tällöin inflaation hyödyllisyys riippuu siitä, kummat nousevat nopeammin. Jos palkat nousevat kuluttajahintoja nopeammin, on inflaatio palkansaajille hyvä asia. Kuluttajan kannalta inflaatiovaikutuksiin liittyy myös kulutuskäyttäytyminen. Jos kuluttajan ostot suuntautuvat tuoteryhmiin, joiden hinnat nousevat muita hintoja nopeammin, aiheutuu kuluttajalle inflaatiosta keskimääräistä enemmän haittaa.

Velkaisille inflaatio on hyvä asia. Inflaation nostaessa etuutta tai palkkaa ja velan nimellisarvon säilyessä, velka reaalisesti pienenee. Vastaavasti inflaatio on velanantajalle huono asia. Yrityksen kannalta inflaatio on palkansaajia vastaava: Inflaatio nostaa yrityksen maksamia kuluja, mutta myös mahdollistaa lopputuotteiden hintojen nostamisen. Yrityksen kannalta siis inflaation hyödyllisyys riippuu siitä, nousevatko sen kulut nopeammin kuin sen mahdollisuudet nostaa omia hintojaan. Yritysten omistajien kannalta inflaatio noudattaa samaa kaavaa: jos yritys hyötyy inflaatiosta, myös omistaja hyötyy siitä. 

Yrityssektorista pankit ovat ainoa osa, johon inflaatio iskee voimakkaasti. Pankit ovat suuria antolainaajia ja jos korkotasoa ei nosteta inflaatiotason yli, tuottaa antolainaus tappiota. Inflaation ja korkojen välillä vallitsee pankkien kautta riippuvuus, joka vaatiikin väliintuloa inflaation hyvien vaikutusten tulemiseksi todellisiksi. Pankkejakin on kuitenkin mahdollista suojata inflaatiolta. Tästä lisää tuonnempana.

Julkiselle sektorille inflaatio on sekä haitallinen että hyödyllinen asia, kokonaisuutena vaikutus lienee kuitenkin lähellä nollaa. Kuluttajahintojen nousu lisää kulutusverojen kuten arvonlisäveron tuottoa. Palkkainflaatio lisää tuloveroja. Valtion tulot siis lisääntyvät. Toisaalta inflaatio pakottaa valtion nostamaan etuuksia ja palkkainflaatio pakottaa valtion nostamaan työntekijöidensä palkkoja. Valtion menot lisääntyvät myös. Velkaisen valtion reaalista velkataakkaa inflaatio pienentää.

Inflaatio on erityisen haitallinen vain sellaisille tahoille, jotka pitävät omaisuuttaan suuria määriä käteisenä tai pankkitileillä. Inflaation sanotaan olevan tavalliselle kuluttajalle haitallista, koska inflaatio ”syö” tämän säästöt. Asia ei kuitenkaan ole näin. Kuluttajat on laaja joukko kansalaisia, joista suurella osalla on velkaa joko asuntolainana, opintolainana tai muuten kulutusluottona. Edellä kuvatusti inflaatio on näiden ihmisten kannalta hyödyllistä. Velattomia kuluttajia on lähinnä eläkeläisissä, joiden tulo perustuu indeksiin sidottuun etuuteen, pienituloisissa talouksissa, joiden tulo perustuu myös indeksiin sidottuun etuuteen tai varakkaissa kotitalouksissa. Asuntovelka tai muu velka kuitenkin koskettaa suurta osaa kansalaisista jossain vaihessa elämänkaarta.

Inflaatio siis iskee erityisesti paikallaan olevaan rahaan. Erityisen paljon paikallaan olevaa rahaa ei suinkaan ole kuluttajien tileillä, sielläkin rahaa on, jopa miljardeja, mutta erityisen paljon rahaa löytyy monikansallisten yritysten veroparatiisitileiltä, jopa triljoonia (=miljoona miljardia) euroja, dollareita jne. joista euromääräiset summat nousevat satoihin biljooniin (=tuhat miljardia) euroihin. Jättimäiset korporaatiot maksavat tuloksistaan keskimäärin 5 prosenttia veroa, osa ei maksa ollenkaan. Koska jättikorporaatioiden voitot ovat valtavat, ovat myös veroparatiiseille makaamaan jäävät summat jättimäisiä. Rahaa ei käytännössä liikuteta enää sen jälkeen, koska kertaalleen veroparatiisiin jemmattu raha ei enää voi ilmestyä yrityksiä normaalisti verottavien maiden piiriin.

EU on arvioinut, että veronkierron seurauksena jäsenmaat menettävät vuosittain jopa tuhat miljardia euroa verotuloja (Suomen osuus n. 1 % eli 10 miljardia euroa). Kun lasketaan kokonaisluku edes kymmeneltä vuodelta, saadaan siis kokonaissummaksi kymmenen tuhatta miljardia euroa. Suomen valtion budjetin bruttokulut ovat n. 55 miljardia euroa ja koko valtionvelka ”vain” hiukan päälle sata miljardia euroa. Summat ovat käsittämättömiä.

Inflaatio on siis erityisen haitallista juuri rahamääräiselle omaisuudelle, joka on liikkumattomana tilillä tai käteisenä. Mikä olisikaan vaikutus, jos inflaatio yhtäkkiä kiihtyisi vaikkapa viiteen prosenttiin? Neljän vuoden inflaatio viidellä prosentilla tarkoittaisi kaikkien tämän hetken velkojen leikkautumista reaalisesti yli 20 prosenttia. Viiden prosentin inflaatio voi kuulostaa suurelta, mutta Suomessa inflaatio on ollut näin suuri niinkin vasta kuin 1990-luvun alussa, yli neljän prosentin inflaatiosta nautittiin hetkellisesti viimeksi 2008. 1980-luvulla inflaatio laukkasi vuosia 1986 ja 1987 lukuun ottamatta koko ajan yli viidessä prosentissa.

Tällaisen toimenpiteen vaikutus olisi tietysti katastrofi, siis kaikille niille, joiden rahat ovat käteisenä tai suurina määrinä tileillä. Lähtisikö raha liikkeelle veroparatiiseista? En tiedä, mutta kokeilemisen arvoinen tämä tempaus ainakin olisi. Joka tapauksessa inflaatio ei ole yksityiselle ihmiselle niin haitallinen ilmiö kuin rahaeliitti mielellään antaa ymmärtää.

Inflaatio vaikuttaa toki myös korkoihin. Viitekorot eli Euroopassa euribor-korot riippuvat suurten pankkien keskinäisen antolainauksen hinnasta. Jos inflaatio on korkea, on nämä vaativat toisiltaan korkeampia korkoja, mikä vuorostaan nostaisi kaikkien velallisten korkoja. Jos kuitenkin EKP tukisi voimakasta inflaatiopolitiikkaa lainaamalla alhaisemmalla korolla, eivät pankkienkaan väliset korot nousisi merkittävästi tätä korkeammalle. Tällöin EKP käytännössä rahoittaisi pankeille inflaatiosta aiheutuvat tappiot. Kokonaisuutena tämä operaatio siis toimisi niin, että velat leikkautuvat ja EKP maksaisi tämän taikaseinästä.

Miksi näin sitten tulisi toimia? Vastaus on yksinkertaisuudessaan se, että maailmantalous ei kestä nykyisen tasoista rahan pakkautumista veroparatiiseihin ja samaan aikaan tapahtuvaa nopeaa velkaantumista kaikilla sektoreilla (yksityinen, (pk-)yritys, julkisen). Keskuspankin tukema nopeampi inflaatio tukisi sekä velkaleikkausta että pitkällä aikavälillä veroparatiisien purkautumista. Voitaisiinko tätä edes kokeilla?