Voiko utopioita saavuttaa?

Platonin valtio-teoksesta lähtien monet kirjoittajat ovat kuvanneet erilaisia ihanneyhteiskuntia, utopioita ja tätäkin useammat ovat päässään varmasti sellaisia hahmotelleet. Useissa versioissa utopia (kreik. paikka, jota ei ole) sijaitsee erillään muusta maailmasta joko eristäytyneenä tai mahdollisesti kokonaan toisella planeetalla. Osa utopioista toki on maan (planeetan) kattavia. Useimmiten utopia on paikka, jossa kaikkien kansalaisten on hyvä asua ja missä kirjoitusajankohdan todellisen maailman keskeiset haasteet on selätetty.

Usein utopioita yhdistää se, että niiden yhteiskunta on suunniteltu kuin kone, joka toimii lähes täydellisellä ennustettavuudella ja tarkkuudella. Niistä näyttää puuttuvan kokonaan ns. inhimillinen tekijä, joka tekee normaalista elämästämme sellaista kuin se yleensä on: sekavaa, sotkuista, vaihtelevaa, usein ennustamatonta. Haluan tässä painottaa sanaa suunnittelu. Utopiayhteiskunnat näyttävät siltä kuin ne tosiaan olisi aloitettu tyhjästä täydellisen suunnitelman tai täydelliseen ideaan pohjautuvan suunnittelun mukaisesti. 

Olemassa olevassa yhteiskunnassa tämä olisi vaikeaa, mutta utopian syntymisen voisi kuvitella tapahtuvan mahdollisesti kokonaan uutta yhteiskuntaa (esim. juuri toiselle planeetalle) perustettaessa. Voin kuvitella, että tällaista yhteiskuntaa aloitettaessa eivät suuremmat yllätykset olisi toivottavia ja kaikkien yksilöiden ennustettava ja yhteen sovitettu toiminta olisi hyvin kriittinen asia jo pelkästään selviytymisen kannalta. Lisäksi esimerkiksi ihmisryhmien välisten ristiriitojen kärjistyminen, eturyhmien kamppailut ja rikolliset ainekset olisi toivottavaa pitää omaa yhteiskuntaamme tarkemmin hallinnassa. Tällöin yhteiskunnan yhtenäiseen suunnitelmaan perustuva kehittäminen voisi jatkua myös pidemmällä aikavälillä, kun uutta pienyhteiskuntaa koskevat päivittäiset ongelmat eivät enää uhkaisi sen koko olemassaoloa. 

Ihanneyhteiskunnan kuvitteleminen ei ole mitenkään vaikeaa. Voisin itsekin helposti suunnitella oman ihanneyhteiskuntani peruspiirteet, jotka vastaisivat todennäköisesti monien muidenkin visioita. Etenkin länsimaisilla ihmisillä on tapana kuvata ihanneyhteiskuntansa hyvin saman tyyppisiksi keskenään. Niissä vallitsevat usein länsimaisen filosofian keskeiset arvot: laaja vapaus, inhimillinen ja taloudellinen tasa-arvo sekä nykyisin myös ympäristöllinen kestävyys. Huolimatta siitä, että voisin (monien muiden ohella) helposti suunnitella maailman, jossa useimmat ihmiset haluaisivat elää, on tällaisen vision siirtäminen todellisuuteen hyvin vaikeaa ja sellaiseksi se on osoittautunut jo pidemmän aikaa. Erilaisia utopioita on kuvailtu (modernissa merkityksessä) länsimaissa Thomas Moren Utopia-teoksesta lähtien eli n. 500 vuotta, mutta yhtäkään ei ole vielä saatu rakennettua. Yhdysvaltojen piti olla sellainen 1700-luvun lopun ajattelijoille, Neuvostoliiton piti olla sellainen 1900-luvun alussa. Myös Euroopan Unionista on haaveiltu tällaista joissain yhteyksissä. 

Vaikka voimme helposti kuvitella kannatettavia utopioita, polut näihin utopioihin ovat useimmiten vaikeampia. Voimme esimerkiksi kuvitella, että ihanneyhteiskunnassa ihmisten tarvitsisi tehdä toimeentulonsa eteen hyvin vähän tai ei ollenkaan työtä samalla kun koneet tai robotit tuottavat ravintoa ja muita elämisen kannalta tarpeellisia hyödykkeitä. Yhden lauseen mittainen kuvaus on ylimalkainen, mutta monien mielestä varmasti houkutteleva vaihtoehto. 

Kun joudumme nyt kuitenkin pohtimaan tällaisen utopian yksityiskohtia, joudumme tekemään vaikeita valintoja. Kuka omistaa robotit/koneet? Jos ne ovat yhteisiä/julkisia, miten ne ovat päätyneet tällaiseen hallintaan? Jos ne ovat yksityisiä, kuinka niiden tuottamat hyödykkeet otetaan yhteiseen hallintaan ja jaetaan kansalaisille? Tarvitaanko tässä utopiassa rahaa? Mistä se tulee? Saavatko työtä tekemättömät kansalaiset jonkinlaiselta julkiselta taholta esim. perustuloa? Mistä verotulot tulevat, jos yhteiskunta perustuu mahdollisimman vähäiseen työntekoon? Mikäli järjestelmä on yksityisomistukseen ja rahatalouteen perustuva, miten varmistetaan taloudellisen tasa-arvon säilyminen? Ovatko valtiot edelleen olemassa? Jos ovat, voiko eri valtioissa olla erilaisia talousjärjestelmiä ja voiko valtioiden välillä olla nykyisenlaista kilpailua?

Vielä haastavampien kysymysten äärelle pääsemme, kun joudumme pohtimaan tietä tällaiseen utopiaan. Pitääkö ensin luoda järjestelmä, jossa jokainen kansalainen saa tarvitsemansa tekemättä työtä, tuleeko ensin siirtää koneet/robotit yhteiseen omistukseen vai tuleeko ensin vähentää työntekoa yhteisillä päätöksillä? Jos valtioita ei enää ole, miten valtiot ja erilaiset yhteiskuntajärjestelmät on saatettu yhteen?

 

Kysymysten lista on hengästyttävä ja etenkin kysymys valtioista on kriittinen. Mikäli kuvailtua utopiaa kohti siirrytään yhdellä alueella / yhdessä maassa, mikä takaa etteivät tällaisia uudistuksia vastustavat tahot koeta kaikin keinoin tuhota tätä kehitystä. Taloudellisen tasa-arvon kokevat uhaksi varsinkin kansainvälisen talouden eliittiin kuuluvat, joille nykyisen kaltainen kilpailu on elinehto. Tästä syystä utopiakokeilut pienellä alueella voisivat helposti kaatua kansainvälisen talouselämän paineeseen. 

Ovatko utopiat siis mahdottomia? Tällä hetkellä siltä voi näyttää. Toisaalta voi kysyä, emmekö jo elä lähes utopiassa verrattuna oloihin, jotka vallitsivat vaikkapa 100 vuotta sitten. Kyllä, mutta valitettavasti monet asiat ovat menossa 2010-luvulla myös huonompaan suuntaan. Länsimaiset yhteiskunnat ovat pysähtyneisyyden tilassa ja nostavat epätoivossaan valtaan Donald Trumpin kaltaisia ihmisiä tai purkavat kansainvälisen yhteistyön saavutuksia ja haluavat taas kaivautua kansallisiin poteroihin (kuten Yhdistynyt Kuningaskunta). Mielestäni emme ole menossa oikeaan suuntaan. Edes 99% tutkijoista hyväksymä ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos liveilmiöineen ei väräytä kulmakarvaakaan länsimaisten päättäjien pöydissä, kun setvittävänä on työttömyyden, kaikkien sektoreiden velkaantumisen ja ikääntymisen aiheuttama kolmoisongelma. En syytä päättäjiä tyhmyydestä, mutta näiden ongelmien taklaaminen yksin, yhdessä maassa on hyvin vaikeaa ja se kuka touhun aloittaa, saa kannettavakseen raskaimman lastin. 

Mitään näistä ongelmista ei todellisuudessa ratkaista yksin Suomen hallituksessa eikä edes EU:n tasolla. Ongelmat ovat todellisuudessa sen kokoisia, että ne vaativat yhteistoimintaa ainakin kahdelta kolmesta supervallasta (EU, USA, Kiina). Vain tällöin viesti koko maailmalle on riittävän selkeä ja tuo merkittäviä nousevia talouksia mukaan. Mielestäni tämä on ainoa mahdollinen tie kohti todellista edistystä. Vasta kun meillä on rakenne maailmanlaajuisten uudistusten läpiviemiseen, voimme todella heittäytyä utopisteiksi. Vasta kun supervallat siirtyvät kilpailusta todelliseen yhteistyöhön, voimme ruveta rakentamaan oikeasti parempaa maailmaa. Siihen asti voimme vain pitää unelmaa elossa.