Aktivointia
Aktiivimalli on vuoden 2018 alusta alkaen voimaan tullut työttömyysturvan muutos, joka asettaa työttömälle "aktiivisuusvelvoitteita" täyden työttömyyskorvauksen saamiseksi. Näin siis kauniisti sanottuna. Aktiivimallin epäkohtia on ruodittu monissa kirjallisissa ja suullisissa ulostuloisssa. Tässä työssä on kunnostautunut etenkin "Uuninpankkopoika" Saku Timonen. Aktiivimallin selkeimmät epäkohdat liittyvät tietysti siihen, että työpaikkoja tai aktivointipalveluita ei ole tuosta vain saatavilla. Työttömiä on koska työpaikkoja ei ole, mutta saadakseen korvausta työttömän tulisi tehdä työtä. Harvoin kuulee näin hienosta ja kafkamaisesta byrokratian kukkasesta. Jos tätä sattuu lukemaan joku, jolle koko malli on hebreaa, kannattaa lukea asiasta lisätietoa vaikkapa työkkärin sivuilta.
Aktiivimallin taustalla lymyilee luterilainen työmoraali. Kukaan ei saa päästä liian helpolla ja varsinkaan "ilmaisia" tukia ei kukaan saa saada: jotain täytyy tehdä vastikkeeksi. Tähän pohjautuu myös perustuloa/kansalaispalkkaa kohtaan tunnettu vastenmielisyys. Tästä näkökulmasta kirjoitti erinomaisesti Juha Siltala Ylen kolumnissaan. Työtä tekeville aktiivimalli on sopiva raippa rangaistukseksi laiskottelusta muiden rahoilla. Se on myös varoitus: älä jää työttömäksi.
Toimeentulon näkökulmasta aktiivimallin ongelmallisuus vaihtelee. Mikäli työtön on ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella, ei 4,65 %:n leikkaus ole välttämättä mahdoton kestää, mutta työmarkkinatukea saavalle se on. Työmarkkinatuki on jo nykyisellään hyvin matala tuki, joka kattaa vain perustoimeentulon, aina ei sitäkään. Osa työmarkkinatuella olevista on jo nyt oikeutettu toimeentulotukeen, joten lienee perusteltua olettaa näiden ihmisten määrän kasvavan. Missä ongelma, voi joku kysyä. Ongelma on siinä, että toimeentulotuki on byrokraattisuudessaan ja syynäysvallassaan aivan toista luokkaa kuin työmarkkinatuki. Työtön saa lopulta suunnilleen saman rahamäärän, mutta on joutunut täyttämään moninkertaisen määrän lomakkeita, laskemaan kulujaan, tinkimään perustarpeistaan tukien maksuaikojen ollessa mitä ovat samaan aikaan kun viranomaispuolella on annettu lausunto työttömyysturvan alentamisesta te-toimistossa, käsitelty alentaminen Kelassa tai työttömyyskassassa, käsitelty toimeentulotukihakemus Kelassa, tehty päätös ja lopulta maksettu toimeentulotuki. Työtön saa siis lopulta suunnilleen saman suuruisen tuen kuin ilman aktiivimallia, mylly on kuitenkin jauhanut paperia moninkertaisen määrän aiempaan tilanteeseen verrattuna. Tämä koko rumba on tärkeä pelkästään sen takia, että työttömän halutaan "tekevän jotain työttömyysturvansa eteen".
Vaikka työtön työllistyisi aktiivimallin tarkoittamalla tavalla, asia ei ratkea suoraan onnellisesti. Työttömyyskorvauksen määrä ja oikeus siihen lasketaan jokaisen työllistymisen jälkeen uudelleen. Tämä aiheuttaa tuensaajalle pitkiä odottelujaksoja, tuettomia kausia ja byrokratian myllyille lisää jauhettavaa. Periaatteessa toimeentulotuki voi kompensoida tällaisia hetkiä, mutta tiukasti tulkiten työttömyyskorvauksella olevalla ei ole suoraan oikeutta toimeentulotukeen. Niin taikka näin, aktiivimalli lisää te-keskusten ja työttömyyskassojen työtä huomattavasti. Jokainen työllistyminen lisää siis yhden päätöksen te-keskukselle, työttömyyskassalle/Kelalle ja ehkä Kelalle vielä toimeentulotukipäätöksen. Hintalappua tälle vatvomiselle ei liene vielä kukaan laskenut.
Aktiivimallin (kuten kaiken työttömyyspolitiikan) tavoitteena on työllistyminen. Aktiivimallin perustellaan motivoivan työtöntä hakemaan lyhyitä työpätkiä. Lyhyet työpätkät taas motivoisivat työtöntä hakemaan aktiivisemmin myös muita töitä. Ajatuksen taustalla on periaatteessa täysin mikrotaloustieteeseen perustuva oletus, että tarjonta lisää kysyntää. Tosin malli edellyttää, että tarjoaja pudottaa myös työstä pyytämäänsä hintaa (palkkaa). Tämä on myös yksi aktiivimallin julkilausumattomista tavoitteista: kun työttömyysturvaa leikataan, se "kannustaa" työttömiä hyväksymään alhaisempia ansiotasoja.
Toimiiko aktiivimalli?
Lyhyt vastaus on ehkä. Ei tosin välttämättä aivan sillä tavalla kuin sen ajatellaan. Työttömyysturvan leikkurina malli on toimiva, mutta työmarkkinatuella olevalle leikkaus ei varsinaisesti vaikuta, koska perustoimeentulotuki kompensoi leikkauksia. Byrokratiaa malli sen sijaan lisää, kuten ylempänä kuvailin. Byrokratialoukusta pakeneminen voikin olla työttömälle suurempi motivaatio työllistyä kuin varsinaisen tuen taso suhteessa palkkaan. Asia tosin on ollut näin jo aiemmin: työttömyysturvaan liittyviä järjettömyyksistä voisi mainita vaikkapa kuntouttavan työtoiminnan, jota kunnat ovat ansiokkaasti käyttäneet väärin "työmarkkinatukisakolta" välttyäkseen.
Jos työtön työllistyykin lyhytaikaisesti, aktiivimalli ei todennäköisesti sittenkään johda sen suurempiin lopputuloksiin. Lyhyenkin työpaikan löytäminen vaatii nykyisillä työmarkkinoilla huomattavaa aktiivisuutta ja venymistä vaikkapa työaikojen, työpaikan sijainnin ym. mukaan ja auta armias jos satut olemaan perheellinen, mihin ne lapset saa muutaman päivän työllistymisen ajaksi, kun päivähoitopäätöksetkin vievät helposti useita viikkoja. Minun käsityskykyni ulottumattomissa on, miten lyhyt työllistyminen voisi enää enempää aktivoida työtöntä tai muutoinkaan antaa hänelle sellaisia valmiuksia tai taitoja, joita hänellä ei jo aiemmin olisi ollut. Pidempiaikaisten piilotyöpaikkojen löytämiseen aktiivimalli sen sijaan ei kannusta, koska asiaan ei liity mitään kannusteita pidempiaikaisesti työllistyneelle tai pidempiaikaisesti työllistävälle yritykselle (piilotyöpaikkojen etsintään kannustaminen olisi sinänsä aivan järkevää, mutta sellaiseen ei tällä hetkellä ole tukea tai palveluita). Aktiivimalli kannustaa juuri sellaisten silpputöiden tekemiseen, jossa työntekijä voidaa vaihtaa toiseen vaikka lennosta prosessin siitä häiriintymättä. Työnantajan ei kannata tekijöitä sen suuremmin vakinaistaakaan, koska prekaari työväki on aina säyseämpää kuin pulskassa vakityössä oleva.
Kokonaisuutena uskallan ennustaa, että aktiivimalli ei toimi, mutta lopullisia tuloksia joudutaan odottamaan. Vaikutuksia tarvioitaessa pitää tosi muistaa katsoa myös lisääntynyt byrokratia (päätöksiä, päätöksiä, päätöksiä), epävarmuus ja toimeentulon ongelmat, ei vain työllistyneiden määrää.
Mitäs sitten...
Tähän asti kirjoitukseni on lähinnä kritisoinut aktiivimallia, mutta mitä työttömyydelle sitten pitäisi tehdä? Mielestäni työttömyysturvalla ja muilla työttömien palveluilla tulee olla kolme päämäärää: ensimmäisenä mahdollisimman nopea työllistyminen, toisena osaamisen/valmiuksien lisääminen ja kolmantena työkyvyttömien seulominen pois työmarkkinoilta.
Mikäli työttömän osaaminen ja valmiudet ovat kohdallaan ja työllistyminen näyttää mahdolliselta, olisi te-toimistojen ensisijaisena tehtävänä varmistaa että kynnyksiä työn vastaanottamiselle ei ole. Tuet muuttamiseen, haastatteluissa käymiseen jne ovat ensisijaisia. Työttömyyskorvauksen saamisen tulisi olla mahdollisimman sujuvaa ja päätöksenteon nopeaa. Toimeentulon huolet ovat työelämään ja säännölliseen palkkaan tottuneelle työttömyyden alkaessa suuria.
Osaamisen lisääminen tulisi olla kaikille työttömille mahdollista. Erityisen tärkeää se on kuitenkin kouluttamattomille tai pitkään työelämässä olleille. Koulutuksen tulisi olla työelämälähtöistä, tutkintoon johtavaa tai muutoin työttömän pohjaosaamiseen hyvin soveltuvaa lisäkoulutusta. Osaamisvaje tulisi havaita heti työttömyyden alkaessa ja koulutusta tulisi tarjota aktiivisesti ensisijaisena työllisyystoimena.
Kolmas päämäärä on viimesijainen, mutta yhtä kaikki tarpeellinen. Työttöminä on edelleen suuret määrät sellaisia ihmisiä, joilla ei korkean iän tai terveysongelmien takia ole käytännössä mahdollisuutta enää työllistyä. Työnantajat huomaavat herkästi työnhakijoiden työkyvyttömyysriskit ja jättävät täysin loogisesti tällaiset ihmiset palkkaamatta. Työttömälle tällainen tilanne on täysin kestämätön, varsinkin jos asia on myös työttömän itsensä tiedossa.
Työttömyyspolitiikka ei ole erityisen monimutkaista. Työpaikkojen määrä vaihtelee suhdanteiden mukaan ja täydelliselläkään politiikalla sitä ei voida välttää. Huonoja suhdanteita tulee yhtä vääjäämättä kuin hyviä suhdanteita ja aivan vielä ei näytä siltä, että robotisaatio ynnä muut tulevaisuuden lieveilmiöt olisivat viemässä työpaikkoja sukupuuttoon. Työttömien kohtelu heijastelee usein yhteiskunnan arvoja ja asenteita: mitä kovemmat ajat, sitä kovemmin suhtaudutaan myös heihin, jotka näyttävät elävän toisten siivellä. Oma työ on helppo kuvitella täysin varmaksi kunnes jonain päivänä sen tekeekin robotti, palkaton harjoittelija tai intialainen 5500 kilometrin päästä. Työttömyys on arvonta, jossa käytännössä kaikki häviävät joskus. Kun arpa osuu kohdalle, arvan saanut toivoo, että järjestelmä olisi inhimillinen ja selkeä, ei erilaisilla leikkauksilla uhkaileva byrokratiahirviö. Aktiivimalli on kaikkea tätä: työttömyydestä syyllistävä, toimeentulon vievä, byrokratiaa lisäävä ja ennen kaikkea todennäköisesti toimimaton. Miksei sitä voisi vielä purkaa, ennen kuin kukaan joutuu siitä oikeasti kärsimään?
Aktiivimalli on vuoden 2018 alusta alkaen voimaan tullut työttömyysturvan muutos, joka asettaa työttömälle "aktiivisuusvelvoitteita" täyden työttömyyskorvauksen saamiseksi. Näin siis kauniisti sanottuna. Aktiivimallin epäkohtia on ruodittu monissa kirjallisissa ja suullisissa ulostuloisssa. Tässä työssä on kunnostautunut etenkin "Uuninpankkopoika" Saku Timonen. Aktiivimallin selkeimmät epäkohdat liittyvät tietysti siihen, että työpaikkoja tai aktivointipalveluita ei ole tuosta vain saatavilla. Työttömiä on koska työpaikkoja ei ole, mutta saadakseen korvausta työttömän tulisi tehdä työtä. Harvoin kuulee näin hienosta ja kafkamaisesta byrokratian kukkasesta. Jos tätä sattuu lukemaan joku, jolle koko malli on hebreaa, kannattaa lukea asiasta lisätietoa vaikkapa työkkärin sivuilta.
Aktiivimallin taustalla lymyilee luterilainen työmoraali. Kukaan ei saa päästä liian helpolla ja varsinkaan "ilmaisia" tukia ei kukaan saa saada: jotain täytyy tehdä vastikkeeksi. Tähän pohjautuu myös perustuloa/kansalaispalkkaa kohtaan tunnettu vastenmielisyys. Tästä näkökulmasta kirjoitti erinomaisesti Juha Siltala Ylen kolumnissaan. Työtä tekeville aktiivimalli on sopiva raippa rangaistukseksi laiskottelusta muiden rahoilla. Se on myös varoitus: älä jää työttömäksi.
Toimeentulon näkökulmasta aktiivimallin ongelmallisuus vaihtelee. Mikäli työtön on ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella, ei 4,65 %:n leikkaus ole välttämättä mahdoton kestää, mutta työmarkkinatukea saavalle se on. Työmarkkinatuki on jo nykyisellään hyvin matala tuki, joka kattaa vain perustoimeentulon, aina ei sitäkään. Osa työmarkkinatuella olevista on jo nyt oikeutettu toimeentulotukeen, joten lienee perusteltua olettaa näiden ihmisten määrän kasvavan. Missä ongelma, voi joku kysyä. Ongelma on siinä, että toimeentulotuki on byrokraattisuudessaan ja syynäysvallassaan aivan toista luokkaa kuin työmarkkinatuki. Työtön saa lopulta suunnilleen saman rahamäärän, mutta on joutunut täyttämään moninkertaisen määrän lomakkeita, laskemaan kulujaan, tinkimään perustarpeistaan tukien maksuaikojen ollessa mitä ovat samaan aikaan kun viranomaispuolella on annettu lausunto työttömyysturvan alentamisesta te-toimistossa, käsitelty alentaminen Kelassa tai työttömyyskassassa, käsitelty toimeentulotukihakemus Kelassa, tehty päätös ja lopulta maksettu toimeentulotuki. Työtön saa siis lopulta suunnilleen saman suuruisen tuen kuin ilman aktiivimallia, mylly on kuitenkin jauhanut paperia moninkertaisen määrän aiempaan tilanteeseen verrattuna. Tämä koko rumba on tärkeä pelkästään sen takia, että työttömän halutaan "tekevän jotain työttömyysturvansa eteen".
Vaikka työtön työllistyisi aktiivimallin tarkoittamalla tavalla, asia ei ratkea suoraan onnellisesti. Työttömyyskorvauksen määrä ja oikeus siihen lasketaan jokaisen työllistymisen jälkeen uudelleen. Tämä aiheuttaa tuensaajalle pitkiä odottelujaksoja, tuettomia kausia ja byrokratian myllyille lisää jauhettavaa. Periaatteessa toimeentulotuki voi kompensoida tällaisia hetkiä, mutta tiukasti tulkiten työttömyyskorvauksella olevalla ei ole suoraan oikeutta toimeentulotukeen. Niin taikka näin, aktiivimalli lisää te-keskusten ja työttömyyskassojen työtä huomattavasti. Jokainen työllistyminen lisää siis yhden päätöksen te-keskukselle, työttömyyskassalle/Kelalle ja ehkä Kelalle vielä toimeentulotukipäätöksen. Hintalappua tälle vatvomiselle ei liene vielä kukaan laskenut.
Aktiivimallin (kuten kaiken työttömyyspolitiikan) tavoitteena on työllistyminen. Aktiivimallin perustellaan motivoivan työtöntä hakemaan lyhyitä työpätkiä. Lyhyet työpätkät taas motivoisivat työtöntä hakemaan aktiivisemmin myös muita töitä. Ajatuksen taustalla on periaatteessa täysin mikrotaloustieteeseen perustuva oletus, että tarjonta lisää kysyntää. Tosin malli edellyttää, että tarjoaja pudottaa myös työstä pyytämäänsä hintaa (palkkaa). Tämä on myös yksi aktiivimallin julkilausumattomista tavoitteista: kun työttömyysturvaa leikataan, se "kannustaa" työttömiä hyväksymään alhaisempia ansiotasoja.
Toimiiko aktiivimalli?
Lyhyt vastaus on ehkä. Ei tosin välttämättä aivan sillä tavalla kuin sen ajatellaan. Työttömyysturvan leikkurina malli on toimiva, mutta työmarkkinatuella olevalle leikkaus ei varsinaisesti vaikuta, koska perustoimeentulotuki kompensoi leikkauksia. Byrokratiaa malli sen sijaan lisää, kuten ylempänä kuvailin. Byrokratialoukusta pakeneminen voikin olla työttömälle suurempi motivaatio työllistyä kuin varsinaisen tuen taso suhteessa palkkaan. Asia tosin on ollut näin jo aiemmin: työttömyysturvaan liittyviä järjettömyyksistä voisi mainita vaikkapa kuntouttavan työtoiminnan, jota kunnat ovat ansiokkaasti käyttäneet väärin "työmarkkinatukisakolta" välttyäkseen.
Jos työtön työllistyykin lyhytaikaisesti, aktiivimalli ei todennäköisesti sittenkään johda sen suurempiin lopputuloksiin. Lyhyenkin työpaikan löytäminen vaatii nykyisillä työmarkkinoilla huomattavaa aktiivisuutta ja venymistä vaikkapa työaikojen, työpaikan sijainnin ym. mukaan ja auta armias jos satut olemaan perheellinen, mihin ne lapset saa muutaman päivän työllistymisen ajaksi, kun päivähoitopäätöksetkin vievät helposti useita viikkoja. Minun käsityskykyni ulottumattomissa on, miten lyhyt työllistyminen voisi enää enempää aktivoida työtöntä tai muutoinkaan antaa hänelle sellaisia valmiuksia tai taitoja, joita hänellä ei jo aiemmin olisi ollut. Pidempiaikaisten piilotyöpaikkojen löytämiseen aktiivimalli sen sijaan ei kannusta, koska asiaan ei liity mitään kannusteita pidempiaikaisesti työllistyneelle tai pidempiaikaisesti työllistävälle yritykselle (piilotyöpaikkojen etsintään kannustaminen olisi sinänsä aivan järkevää, mutta sellaiseen ei tällä hetkellä ole tukea tai palveluita). Aktiivimalli kannustaa juuri sellaisten silpputöiden tekemiseen, jossa työntekijä voidaa vaihtaa toiseen vaikka lennosta prosessin siitä häiriintymättä. Työnantajan ei kannata tekijöitä sen suuremmin vakinaistaakaan, koska prekaari työväki on aina säyseämpää kuin pulskassa vakityössä oleva.
Kokonaisuutena uskallan ennustaa, että aktiivimalli ei toimi, mutta lopullisia tuloksia joudutaan odottamaan. Vaikutuksia tarvioitaessa pitää tosi muistaa katsoa myös lisääntynyt byrokratia (päätöksiä, päätöksiä, päätöksiä), epävarmuus ja toimeentulon ongelmat, ei vain työllistyneiden määrää.
Mitäs sitten...
Tähän asti kirjoitukseni on lähinnä kritisoinut aktiivimallia, mutta mitä työttömyydelle sitten pitäisi tehdä? Mielestäni työttömyysturvalla ja muilla työttömien palveluilla tulee olla kolme päämäärää: ensimmäisenä mahdollisimman nopea työllistyminen, toisena osaamisen/valmiuksien lisääminen ja kolmantena työkyvyttömien seulominen pois työmarkkinoilta.
Mikäli työttömän osaaminen ja valmiudet ovat kohdallaan ja työllistyminen näyttää mahdolliselta, olisi te-toimistojen ensisijaisena tehtävänä varmistaa että kynnyksiä työn vastaanottamiselle ei ole. Tuet muuttamiseen, haastatteluissa käymiseen jne ovat ensisijaisia. Työttömyyskorvauksen saamisen tulisi olla mahdollisimman sujuvaa ja päätöksenteon nopeaa. Toimeentulon huolet ovat työelämään ja säännölliseen palkkaan tottuneelle työttömyyden alkaessa suuria.
Osaamisen lisääminen tulisi olla kaikille työttömille mahdollista. Erityisen tärkeää se on kuitenkin kouluttamattomille tai pitkään työelämässä olleille. Koulutuksen tulisi olla työelämälähtöistä, tutkintoon johtavaa tai muutoin työttömän pohjaosaamiseen hyvin soveltuvaa lisäkoulutusta. Osaamisvaje tulisi havaita heti työttömyyden alkaessa ja koulutusta tulisi tarjota aktiivisesti ensisijaisena työllisyystoimena.
Kolmas päämäärä on viimesijainen, mutta yhtä kaikki tarpeellinen. Työttöminä on edelleen suuret määrät sellaisia ihmisiä, joilla ei korkean iän tai terveysongelmien takia ole käytännössä mahdollisuutta enää työllistyä. Työnantajat huomaavat herkästi työnhakijoiden työkyvyttömyysriskit ja jättävät täysin loogisesti tällaiset ihmiset palkkaamatta. Työttömälle tällainen tilanne on täysin kestämätön, varsinkin jos asia on myös työttömän itsensä tiedossa.
Työttömyyspolitiikka ei ole erityisen monimutkaista. Työpaikkojen määrä vaihtelee suhdanteiden mukaan ja täydelliselläkään politiikalla sitä ei voida välttää. Huonoja suhdanteita tulee yhtä vääjäämättä kuin hyviä suhdanteita ja aivan vielä ei näytä siltä, että robotisaatio ynnä muut tulevaisuuden lieveilmiöt olisivat viemässä työpaikkoja sukupuuttoon. Työttömien kohtelu heijastelee usein yhteiskunnan arvoja ja asenteita: mitä kovemmat ajat, sitä kovemmin suhtaudutaan myös heihin, jotka näyttävät elävän toisten siivellä. Oma työ on helppo kuvitella täysin varmaksi kunnes jonain päivänä sen tekeekin robotti, palkaton harjoittelija tai intialainen 5500 kilometrin päästä. Työttömyys on arvonta, jossa käytännössä kaikki häviävät joskus. Kun arpa osuu kohdalle, arvan saanut toivoo, että järjestelmä olisi inhimillinen ja selkeä, ei erilaisilla leikkauksilla uhkaileva byrokratiahirviö. Aktiivimalli on kaikkea tätä: työttömyydestä syyllistävä, toimeentulon vievä, byrokratiaa lisäävä ja ennen kaikkea todennäköisesti toimimaton. Miksei sitä voisi vielä purkaa, ennen kuin kukaan joutuu siitä oikeasti kärsimään?
Kommentit
Lähetä kommentti